Mitä mieltä asiakkaamme meistä ovat?

Meillä on tutkitusti erittäin tyytyväisiä asiakkaita.

Teetimme toukokuussa 2018 asiakastyytyväisyyskyselyn palvelujamme aktiivisesti käyttävien asiakkaiden kesken. Halusimme selvittää kyselyn avulla mikä on tuotteidemme ja asiakaspalvelumme taso tällä hetkellä.

Asiakkaamme arvioivat tyytyväisyyttään asteikolla 0-10, ja Kulutusluoton kohdalla keskiarvoksi nousi 8,77, josta olemme erittäin kiitollisia. Alla muutama kommentti, joita saimme asiakkailtamme kyselyn mukana.

 

”Annettu informaatio ja joustavuus erittäin hyviä.”

”Laina tuli nopeasti.”

”Ensimmäinen hakemus selkeä ja yksiselitteinen. Lainan uusiminen oli helppoa.”

”Lainan haku helppoa.”

 

Kiitämme kaikkia kyselyyn osallistuneita ja pyrimme aktiviisesti myös jatkossa siihen, että  saamme olla tyytyväisten asiakkaiden yritys.

 

Tyytyväiset asiakkaat ovat kaiken tekemisemme lähtökohta.

Teetetyn  kyselyn perusteella voimme todeta, että olemme onnistuneet tavoitteessamme  palvella asiakkaitamme hyvin.  Jatkuvan tuotekehityksen paras polttoaine onkin asiakaspalaute, jota keräämme myös jatkossa aktiivisesti asiakkailtamme. Kaikki asiakaspalvelijamme ovat myös suorittaneet Suomen Asiakaspalvelusertifiointi Oy:n rekisteröimän Asiakaspalvelupassin®, jotta asiakaspalvelumme olisi mahdollisimman laadukasta ja asiakaslähtöistä.

 

Kyselyn pohjalta saatu NPS-arvo Kulutusluotolle oli 59.

NPS (Net Promoter Score, Nettosuosittelijat) on kansainvälisesti käytössä oleva asiakastyytyväisyysmittari, joka on vertailukelpoinen eri yritysten kesken. Kysely perustuu asiakkaalle esitettävään kahteen tai kolmeen kysymykseen, jotka kertovat, suosittelisiko asiakas kyseistä yritystä tuttavilleen ja kollegoilleen. Tutkimuksessa asiakasta pyydetään sanallisen palautteen lisäksi antamaan asiakastyytyväisyyttä kuvaava arvosana asteikolla 0-10.

Asiakastyytyväisyyden jatkuva mittaaminen

Asioidessasi asiakaspalvelumme kanssa sähköpostilla tulet näkemään sähköposteissa eri tunnetilojen kuvakkeita (kuva alla). Tunnetilaa klikkaamalla voit helposti ja nopeasti jättää palautteesi meille saamastasi palvelusta ja sen laadusta.

Seuraamme aktiivisesti asiakkaidemme tyytyväisyyttä muun muassa kyseisellä menetelmällä. Olemme ylpeitä hyvästä laadustamme ja kehitämme aktiivisesti palvelujemme tasoa asiakaspalalutteiden avulla. Asiakaspalautetta voi jättää myös suoraan sähköpostilla osoitteeseen palaute@aurajokinordic.fi .

Risicum | Asiakastyytyväisyys